torstai, 10. marraskuu 2016

Zero Waste kurssi

Aloitimme koulussa Zero waste nimisen kurssin. Kurssin aiheena oli siis toteuttaa Zero waste menetelmän mukaan tuotettu vaate erilaisten harjoitusten pohjalta. Avaan tässä aluksi hieman mitä Zero waste tarkoittaa vaateteollisuudessa.

 

Zero waste terminä tarkoittaa nimensä mukaisesti “jätteettömyyttä”, eli tuotetaan jätettä niin vähän kuin vain on mahdollista. Elikkä toisin sanoen kankaasta pyritään käyttämään ihan joka palanen. Usein tämä ei ole niin helppoa, mutta mielikuvitus on vain rajana, voit esim. käyttää loput silpuista erilaisin koristeisiin jotka esimerkiksi liimalla keräät johonki yhteen nippuun. Mutta se on vain yksi tapa. Voit myös tehdä niin ison vaatteen, että sitä ei tarvitse pahemmin muotoilla tai sitten käytät muotolaskoksia hyväksesi. Kannattaa olla luova ja avoin kaikille ideoille, koska tässä sitä tarvitaan!

 

Kurssin puolelle. Itse olin heti innoissani tästä kurssista, mutta se into loppui lyhyeen. Tajusin kuinka monimutkainen Zero waste voikaan olla! Tai sitten teen itse siitä monimutkaisen.. Mutta itselle siinä isoin ongelma oli kaavat, koska ne ovat olleet muutenkin aina hieman hankalia minulle.

Noh pienen pähkäilyn jälkeen päätin aloittaa helpolla. Meillä oli tehätävä suunnitella hame. Yritin aluksi tehdä kauhean monimutkaisen hameen pienelle mallinukelle, mutta sitten luovutin ja päätin päästää itseni helpolla. Olihan se vain kokeilu. Kokeilin ,että kankas menee pituus suunnassa hyvin nuken ympäri ja sitten piirsin vyötärökaitaleen ylimääräisestä kankaasta (jota kyllä siltikin jäi). Loput päätin kaverin mielipiteestä sujauttaa kuvioksi ja rypyttää vyötärökaitaleen alle laskoksiksi ja tälläinen siitä sitten tuli. 

 

HUOM! Kännykkäni hajosi, joten ensimmäiset mallinukke kokeilut menivät sitten kännykän mukana... Kokeilimme siis muutaman asun ensin yhdestä suorakaitaleesta, sitten kahdesta ja sen jälkeen aloimme leikkelemään niitä mielemme mukaan. Itse onnistuin vain yhdellä ja kahdella kankaanpalalla. hahmotuskyky oli siinä kohtaa nolla :D

 

 

 

14441098_1296111923762918_18888184625674

 

Kuva ei paljon anna oikeutta… mutta takaa se on musta.

 

14433147_1296112127096231_82949089798678

 

Ja kaavat, jotka työstessä muokkaantuivat hitusen(kuviot).

 

Seuraava työ meillä olikin asetella parin kanssa valmis kaava tarpeiden mukaan leikeltynä tietyn kokoiselle kankaalle ja tässä tulos.

 

14440896_1296112020429575_41790436412916

 

Kaava oli perus toppi.

 

Viimeinen työ oli sitten oma vaate. Olin ostanut kirpputorilta metsänvihreän kankaan, jota ajattelin sitten hyödyntää. Ideana oli tehdä samanlainen liivi jonka olin aikaisemmin tehnyt ensimmäisen vuoden viimeisenä työnä, eli kesävaattena.

 

Keväällä tehty liivi:

 

14937245_1352116744829102_69321734045860

Työvaiheita (näistä vain otin nähtvästi kuvaa.)

 

Ujutin hieman ylimääräisiä samanvaroihin (oli tullu vahingossa) ::D

 

 

15032278_1352116898162420_58229099421603

 

miehustan takakappale (vuoren tein keskisaumalla):

 

15037359_1352117504829026_57262397264760

 

kaavat: lyhensin miehustaa ainakin 30cm

 

15039711_1352157111491732_55913690104173

 

'14446181_1296111713762939_39966823128734

 

valmis vaate:

 

IMG_1045.jpgIMG_1035.jpg

 

 

14940224_1348322665208510_6219762864016914918971_1348322681875175_65523919399365

 

En ollut tyytyväinen tähän, koska kangasta jäi niin paljon yli, joten väsäsin parissa tunnissa toisen ilman kaavoja 189x140cm kokoisesta paksusta lakanasta, mutta olin nähnyt samantapaisen tekniikan netissä sekä luokkalaisellani.

 

Pyrin tämännäköistä:

a80a4fef1d23f55ca811a6550eebf68d.jpg

 

Tulos:

 

14991106_1352151481492295_4041098492546615002332_1352151484825628_5675071175886815042140_1352151478158962_45340486031183

 

tässä kangasta jäi vain 37x14cm. Joka on mielestäni tosi hyvin :D

14991303_1352150241492419_8897085404504315003388_1352150238159086_15281829766606

15003239_1352165961490847_81276218839803

 

14938152_1352168131490630_40815101594651

 

Kurssi oli ihan mielenkiintoinen ja luultavasti pyrin tulevaisuudessa hyödyntämään näitä taitoja :) 

perjantai, 4. marraskuu 2016

Syksyn aloitus Ikatalla (2. vuosi)

Noniin nyt on aika taas ryhdistäytyä koulun suhteen ja alkaa taas hommiin! Itselläni on paljon tavoitteita tälle vuodelle: ryhdistäytyä ylipäätään, oppia nopeammaksi ompelijaksi, sekä saada tarkkuutta työhön. Sekä yksi asiakastyö, jonka tosin teen siskolleni, koska en koe olevani valmis työstämään ulkopuoliselle paineiden takia. Tässä kohtaa on pakko höllätä hieman ja kuunnella itseään. Muutenkaan en luultavasti tule tekemään hirveästi asiakastöitä tämän alan puitteissa, tai saa nähdä... Mutta juu, tämän vuoden opintosuunnitelmaan kuuluu:

Näytöt:

1. Avoimien ovien päivän tapahtuman organisointi

JA/TAI

Myyntituotteen suunnittelu/tuotekehittely

2. Puku

- Valmistettavan tuotteen suunnittelu (jakku, takki, juhlapuku)

- Tuotteen valmistaminen käsityönä (jakku, juhlapuku, takki)

3. Työssäoppiminen

Kurssit:

1. Zero Waste

2. Juhlapuku

3. Visuaalinen osaaminen & Esitystekniikka

Eli paljon on luvassa :D

b0813ebdd95539d48845cd87d7d68922c6084b55

 

perjantai, 4. marraskuu 2016

Ensimmäinen vuoteni Ikatan vaatetuksessa

Minun piti aloittaa tämä blogi esitellen ajankohtaisesti koulutöitäni ensimmäisen vuoden aikana, mutta se vain painui sinne koulutöiden alle. Mutta vielä kerkiää! Tässä ajattelin sitten antaa pläjäyksen suurinpiirtein kaikeista mitä olen tehnyt, oppinut yms :) Elikkä opiskelen siis tällä hetkellä Ikaalisten käsi- ja taideteollisuus oppilaitoksessa, lyhyemmin Ikatalle, toista vuotta vaatetuksella. Ikatalla on todella hyvä ilmapiiri. Elämäni on parantunut huomattavasti peruskoulun ja Jyväskylässä olon jälkeen (jossa opiskelin yhden vuoden Ulkoasuntotetutusta). Luokkalaiseni, sekä se, että huomaan pikkuhiljaa oppivani vihdoin jotain, mistä olen ainav haaveillut. Mutta ei siitä sen syvemmin :) Mennäänpä asiaan. Esittelen ensin opintosuunnitelman ja sitten mitä olen oppinut sekä valmistanut vuoden aikana.

 

13494972_1213832811990830_55798115393697

Elikkä tuossa näkyy se opetussunnitelma, sekä laajuus. Tilaustöitä en tosiaan ole tehnyt, koska ensimmäinen vuoteni alkoi todella jäykästi, joka näkyi sitten keväällä.

Harjoittelimme aluksi melko helppoja asioita, kuten kasseja, mutta sitten iski se ompelun ydinasia...kaavat. Näiden takia olenkin repinyt hiuksia päästä vaikka kuinka monta kertaa tämän vuoden aikana, mutta pikkuhiljaa nekin alkoivat selkeentyä, tosin en vieläkään osaa ilman ohjeita ja tarvitsen ohjeidenkin lisäksi opettajan avustusta.

Pläjäytän tähän kaikki vaatteet jotka valmistin vuoden aikana:

Kuva haaremeista, jotka tein trikoosta:

13124422_1176419495732162_38662832450456

 

 

Keinonahka legginsit:

13124477_1176414102399368_13816781995551

13178522_1176415635732548_23848889145542

 

Kesäshortsit:

13139031_1176417742399004_46735434166614

 

Kandicybertyylistä ja Samurai housisusta (Hakamista) inspiroituneet housut jostain työmies kankaasta:

13151845_1176415855732526_14444628657264

Vuoden viimeine työ, kauluspaita:

13254295_1187353774638734_83364281874987

 

Kesävaate, metsänvihreä "haltialiivi" Acantra kankaasta.

14937245_1352116744829102_69321734045860

 

Cosplay asu (kesken), animesta Uta No Prince Sama, Cecil Ajima, josta tulee kuvaa, sitten kun saan sen valmiiksi! Mutta tässä on hahmosta kuva: ruskea tukkainen.

 

large.jpg

 

Näiden lisäksi teimme Sihteerin hameen näyttönä, sekä sitä ennen vapaavalintaisen hameen(tein itse koululle mallikappaleen, koska en käytä hameita), taskuharjoituksia farkusta ja puuvillakankaasta, vetoketju harjoituksia farkusta ja puuvillakankaasta, pääntie, resori, kaulus, napinläpi ja hihansuu halkio harjoituksia, sekä PALJON erilaisia kuosittelu harjoituksia. En nyt tunge tähän niistä kuvia, koska niitä on liikaa... mutta jatkossa yksityiskohtaisempaa matskua sitten!

  • Miko

    Vuoden 2015-2019 opintojen portfolio Vaatetusalalla, Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitosessa, lyhyemmin Ikatalla.

  • Kulissien takana